Murupolku

Ympäristönsuojelu

Ympäristönsuojelu

 

Ympäristönsuojelutoimisto on suljettu 23.12.2024-06.01.2025 välisenä aikana.

 

Paraisilla rakennus- ja ympäristölautakunta toimii kunnallisena ympäristönsuojeluviranomaisena.

Ympäristönsuojeluviranomaisen tulee:

  • Huolehtia sen hoidettaviksi laissa tai sen nojalla säädetyistä tai määrätyistä tehtävistä.
  • Huolehtia omalta osaltaan ympäristönsuojelun suunnittelusta ja kehittämisestä.
  • Huolehtia ympäristön tilan seurannasta sekä siihen liittyvistä selvityksistä ja tutkimuksista.
  • Osallistua kunnassa tarvittavan ympäristönsuojelua koskevan ohjauksen ja neuvonnan järjestämiseen.
  • Antaa lausuntoja sekä tekee esityksiä ja aloitteita ympäristönsuojeluun liittyvistä asioista muille viranomaisille.
  • Huolehtia omalta osaltaan ympäristönsuojelua koskevasta tiedottamisesta, valistuksesta ja koulutuksesta kunnassa.
  • Edistää kunnan yhteistyötä muiden viranomaisten ja yhteisöjen kanssa ympäristönsuojeluasiassa.
  • Suorittaa muut sille johtosäännöllä määrätyt tehtävät

Kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen tehtävistä on myös säädetty paitsi laissa kuntien ympäristönsuojelun hallinnosta mm. ympäristönsuojelulaissa, jätelaissa, vesihuoltolaissa, vesilaissa, maastoliikennelaissa ja vesiliikennelaissa. Nämä tehtävät ovat pääsääntöisesti lupa- ja valvontaviranomaistehtäviä. 


Rakennus- ja ympäristölautakunta, Rantatie 28, 21600 Parainen


Ympäristönsuojelutoimisto

Johtava ympäristönsuojelutarkastaja Päivi Paavilainen, puh 040 6277 470
- Rakennus-ja ympäristölautakunnan esittelijä ympäristönsuojeluasioissa, ympäristönsuojelun hallinto
- Ympäristö- ja maa-ainesluvat
- Saaristomerityö, luonnonsuojelu, ilmasto- ja ympäristöohjelma
- Ympäristönsuojelun hankkeet ja kehitystyö

Ympäristönsuojelutarkastaja Tomas Kull, puh 040 4885 970
- Ympäristö- ja maa-aineslain mukaiset lupa- ja valvonta-asiat, rekisteröinti-ilmoitukset
- Jätteiden hyödyntäminen maanrakentamisessa, meluilmoitukset
- Maasto- ja vesiliikennelain mukaiset lupa-asiat

Ympäristönsuojelutarkastaja Paavo Suominen, puh 040 6314 882
-  Jätevesiasiat, vapautukset vesi- ja viemärilaitokseen liittymisestä, jätelain valvonta ml. roskaamisasiat
- Kalankasvatukseen liittyvät asiat, ruoppaukset
- Ympäristönsuojelumääräyksistä poikkeaminen (mm. öljysäiliön maahan jättäminen)


Yhteydenotot ja asiakirjojen toimitus ensisijaisesti osoitteella: ymparistovalvonta@parainen.fi