Saaristomeren vuosi avataan tänään 28.2

Sisältöjulkaisija
"TIEDE ANTAA TIETOA, TIETO ANTAA TOIMIJUUTTA, TOIMIJUUS ANTAA RATKAISUJA” – KASNÄSISSÄ 28.2 AVATAAN SAARISTOMEREN TEEMAVUOSI
Saaristomeren biosfäärialue yhteistyössä Åbo Akademin ja Turun yliopiston kanssa on julistanut vuoden 2025 Saaristomerivuodeksi. Teemavuoden tarkoituksena on esitellä ajankohtaista Saaristomereen kohdistunutta tutkimusta sekä parantaa dialogia tutkijoiden ja paikallisten välillä.
Tavoitteena on lisätä tutkittuun tietoon perustuvaa tietoisuutta, tukea avointa keskustelua sekä samalla elinvoimaista saaristoa luomalla toivoa ja motivaatiota toimintaan saariston kestävän tulevaisuuden puolesta.
Teemavuosi avataan virallisesti Saaristomeren biosfäärialueen vuosittaisessa talvitapaamisessa, joka järjestetään tänä vuonna hotel Kasnäsissä 28.2 klo 9-15. Talvitapaamisessa kuullaan mielenkiintoisia puheenvuoroja muun muassa Saaristomeren tilasta, haasteista ja ratkaisuista Saaristomeren äärellä sekä henkilökohtaisia näkemyksiä meren äärellä eläviltä paikallisilta. Myös Saaristomerivuoden suojelija julistetaan avajaistilaisuudessa.
Teemavuoden suojelijana toimii Saaristomerellä asuva kansanedustaja ja itämeriparlamentaarikko Pauli Aalto-Setälä, jolle Saaristomeren, turvallisuuden ja kestävän kasvun teemat ovat erityisen tärkeitä. Saaristomerivuosi koostuu niin biosfääritoimiston järjestämistä tapahtumista, kuin muidenkin toimijoiden järjestämistä tilaisuuksista.
Tapahtumat järjestetään pääsääntöisesti biosfäärialueella, eli Paraisten kaupungin ja Kemiönsaaren kunnan alueella. Meri ja sen ympäristö yhdistävät lukemattomia tutkimusaloja, toimijoita ja ilmiöitä, joita kaikkia kuulemalla voimme löytää uusia tapoja ymmärtää sekä toimia Saaristomeren hyväksi. Ratkaisut monisyisiin biodiversiteettiä ja alueen elinvoimaisuutta uhkaaviin ongelmiin syntyvätkin nimenomaan tiedosta ja toiminnasta. Juuri tästä on kyse Saaristomerivuodessa.
Saaristomerivuoden tapahtumakalenteriin voi tutustua täällä.
Saaristomerivuoden rahoittajina toimivat Stiftelsen för Åbo Akademi, Turun yliopistosäätiö, A’Pelago, Saaristomeren suojelurahasto, Paraisten kaupunki sekä Martha och Albin Löfgrenin säätiö.